Kansansivistyksellisenä tekona olen päättänyt jakaa samalla sivulla muutamia tsekkiläisiä, itäeurooppalaisia ja neuvosto-animaatioita. Joudun laittamaan animaatiot youtuben  kautta, koska niiden suoraan koneeltani lisääminen maksaisi rahaa. Tämän vuoksi pyydän teitä ilmoittamaan minulle rikkoutuneista linkeistä.

Koen että se mitä tapahtui animaation saralla neuvostoliitossa ja monissa itäblokin maissa ennen perestroikaa ja hiukan sen jälkeen, on maailman taiteenkin mittakaavalla vaikuttava esitys. Ja hyvin laaja on animaatioiden aihe- ja kuvamaailma. Rinnastan mm. monet erikoisemista pätkistä surrealismin jälkeisestä taiteesta surrealistisimmaksi, sillä ainoastaan Luis Buñuel kahdella ensimmäisellään on yltänyt parhaiden itä-animaattoreiden nerouteen ja iloon. Totean vielä uudestaan, etten hämmennä keitosta liiaksi, että erilaisia aiheita ja genrejä itäanimaatiolle on lukemattomia.Minulle  neuvosto- ja tsekkianimaatiot tekivät sen, että aloin itse tehdä animaatioita, joten mahdolliset ylisanat luultavasti ymmärrettäköön siltä pohjalta. Itäanimaatio on kaikkein parasta! Tutustukaa ja nauttikaa.

Monessa kymmenen minuutinkin animaatiossa saattaa kokea enemmän ihmetystä, kuin suurimmassa osassa kaksi-tuntisia elokuvia, ikinä. Toivon kokoamieni animaatioiden elävöittävän, innostavan ja viihdyttävän, ja siirryn tästä hetkestä lähtien lyhyt-sanaisen kommentaattorin virkaan. Kuin teeveen kuuluttaja, jonka kasvoja ei tarvitse katsoa.

Alkuun esittelen teille miehen nimeltä Kozyavin. Tämä on mielestäni esimerkki sopusointuisesta liitosta kirjallisuuden, nimenomaan sen virastobyrokratiaa koskevien kerronnallisten perinteiden (Gogol, Kafka) ja animaation vapauden kanssa..

Jatkan vielä hetken animaatioiden samastuttavimmasta päästä, esittämällä teille pidemmittä esittelyittä Fjodor Khitrukin ”Saaren”.

Seuraavaksi ”Harmaaharjainen leijona”, ensimmäinen näkemäni itäeurooppalaista/venäläistä lajia. Näin sen itseasiassa vuosia ennen varsinaista animaatioinnostustani teeveestä, jouluna, ja yritin vuosia siitä lähtien etsiä sitä… Mutta mistäpä tiesin edes minkä maalaista animaatiota etsin, saati, että leijona ja sirkustirehtööri hakusanoina eivät olleet miljoonamiehiä. Vasta kun löysin muun itä-animaation, saatoin sattumalta uudelleen sen löytää. Yhä yksi suosikeistani, koskettava ja kaunis.

Neuvosto-animaation arkisurrealismia:

Tsekkiläinen animaattori Jan Svankmajer, huh, mitäpä hänestä sanoa.. Suosittelen erittäinkin paljon katsottavaksi hänen pitkää puoli-animaatio-elokuvaansa ”Spiklenci Slasti”, englannoitettu ”Conspirators of Pleasure”, joka kertoo erilaisista oudoista fetisseistä ja itsetyydytyksestä, hauskasti ja valloittavasti. Minulle se toimi jonkinlaisena avain-elokuvana Svankmajerin esine- ja ruokafetisistiseen animaatio-maailmaan.

Tsekkiläinen Jiri Trnka lienee itäanimaation suurimpia neroja ja nukkeanimaattori, joka määritti koko genren. Mikä on hurjinta, on hänen kertomusmaailmansa laajuus: lastensaduista, kirjallisista adaptaatioista ja länkkäriparodiasta aina kansantaruihin, alkoholivalistukseen, poliittiseen kommentaariin ja kauhujuttuihin… Usein häneltä mainitaan yhtenä huippuelokuvistaan Ruka, eli ”Käsi”, jonka hän teki ennen kuolemaansa: synkkä ja atmosfäärinen tarina taiteilijasta, joka haluaa valaa ruukkuja kukalleen, mutta ovesta saapuu alituiseen häntä piinaamaan käsi, joka tahtoo hänen valavan käden muotoisia veistoksia. Se onkin upea elokuva ja mainitsen sen, että kiinnostuneet voivat sen katsoa. Mutta vielä suuremman vaikutuksen minuun teki ”Kyberneettinen isoäiti”, tässä se on jaettuna kahteen peräkkäiseen osaan. Tarkkaavainen katsoja saattaa nähdä animaation aikana nokallisia hahmoja, jotka ovat jollain ihme-tavalla suodattuneet aina pikku-kakkosen logoon saakka.

Venäläisen animaation neroja on puolestaan Juri Norstein. Hänen kuuluisimmat elokuvansa ovat lienee ”Siili sumussa” ja ”Tarinoiden tarina”, joista tässä esitän Tarinoiden tarinan, hyvin lyyrisen ja runollisen kuvauksen sota-ajoista, rauhan ajoista ja ihmisyydestä. Norstein itse, kysyttäessä mitä elokuva käsittelee, on todennut sen käsittelevän ikuisuutta.

Alexander Vvedenskyn runoon pohjautuva animaatio, jonka tekijästä en tiedä mitään. Tähän on hyvä lopettaa, tai Tarinoiden tarinaan jo tavallaan, mutta tämän voi katsoa sitten vaikka kun on yö ja edellisestä animaatiosta on kulunut tupakka. Elokuva on ihmeellinen, jopa ikoninen sanan ortodoksisessa merkityksessä.